Kesän kiinniottoa, osa 2

Huolimatta parista ongelmasta (kytkimen vajaatoiminta, etuvedon puuttuminen) mieli veti kokeilemaan ajamista. Elokuun alussa päätettiin lähteä DNSF-ratapäiville Ahvenistolle kokeilemaan, saataisiinko autoa sen verran säätöihin että sitä uskaltaisi kokeilla radan puolella. 

Omaakin autoa säätämässä ollut Jukka uhrasi Stagealle aikaansa ja pikaisilla "varman päälle" säädöillä kone saatiin laulamaan täyskaasulla niinkuin kuului. Kaiken keskeneräisyyden vuoksi ahdot pidettiin vakiossa 0,7bar:ssa ja meno olikin melko kesyä mutta ajamaan pääsy ja tallikauden aikana tehtyihin muutoksiin tutustuminen olivat etusijalla. Ja olihan se mainiota! Pitoa tuntui riittävän, etenkin vetopito tuntui lähes loputtomalta. Puskemisen puute selittynee osittain etuvedon puutteella mutta takapään pito kiinnosti eniten, olihan takakelkan asentoa muutettu ja muitakin muutoksia tehty talven aikana. Ilmeisesti juuri tämä toi uudehkon, aiemmin melko hyvin piilossa olleen ongelman: Takaperän lukko alkaa olla entinen, meno oli kuin avoperäisellä ajaisi eli mutkissa sisälaidan pyörä sutii herkästi eikä mutkista tahdo siksi päästä irti. Samoin jo ensimmäisellä ajokierroksella kävi hyvin selväksi että ilman ohjaustehostinta tämänkokoinen auto todellakin vaatii portsarin hartiat ja kädenvääntäjän ranteet että patti riittäisi mennä mutkiin kovempaa. Kolmea kierrosta myöhemmin päätös oli jo varma: Sähköinen ohjaustehostin hankitaan ensi tilassa.

Kaikki kuitenkin toimi kuten pitää, olosuhteet huomioon ottaen. Parinkymmenen kierroksen jälkeen auto ajettiin tyytyväisin mielin kärryyn ja alettiin suunnittelemaan seuraavaa ajokertaa, eikä kalenteria tarvinnutkaan selata kauas: Seuraava DNSF-ratapäivä oli heti seuraavana viikonloppuna Botniaringillä.

Botnialle lähdettiin odottavin mielin paristakin syystä: Se on ollut aiemmin Stagealle paljon paremmin sopiva rata kuin tiukkamutkainen Ahvenisto, ja rataa oli laajennettu aiemmin tällä kaudella yli 4 kilometrin kokonaismittaan. 

Noh, uusi rataosuus koitui sitten etupuskurin ja keulamaskin kohtaloksi heti kolmannella kierroksella kun kuski "unohti" yhden mutkan ja ajautui asvaltilta ulos. Onneksi tämän enempää vaurioita ei tullut, puskurin palaset vain talteen ja pohjan tarkastuksen jälkeen ajo jatkui ilman etupuskuria.

Tuo ulosajo laski hieman ajofiiliksiä mutta rataa tuli tahkottua parikymmentä kierrosta päivän mittaan. Lisäksi uuden rataosuuden ajolinjoihin ei tahtonut päästä oikein sinuiksi, se on täysin erilainen kuin vanha osuus joka on paria mutkaa lukuunottamatta kohtalaisen helposti omaksuttavissa ja varustettu paikoin hyvinkin voimakkailla mutkien kallistuksilla. Uudella osuudella kallistukset sen sijaan loistavat poissaolollaan ja muutaman mutkan ajolinja onkin hankala hahmottaa, tuntui ettei näissä mutkissa ole vain yhtä "oikeaa" linjaa vaan oma ajo täytyy sovittaa itselleen sopiviin askelmerkkeihin... Nojoo, ei se radan vika ole jos ei kuski osaa :) Kierrosaikojen tallennus jäi vähälle kun puhelimen omalla GPS:llä oli jälleen satelliitit hukassa, loppupuolella pääsin kellottamaan paremmin kun Heze lainasi omaa 5Hz mokkulaansa hetkeksi. Päivän paras aika jäi nipinnapin kahden minuutin alle, 1:59.87.

Puskurin toteutus jatkossa jäi mietityttämään kun ei tästä ollut muottia tehty, hankkiako uusi vai korjatako vanha. Aiemminkin avussa ollut Markus ilmoittautui vapaaehtoiseksi paikkaamaan lähestulkoon muovipussiin mahtuvan puskurinraadon ja niin tapahtuikin, alle viikossa oli puskuri muotoutunut takaisin alkuperäiseen malliinsa ja saanut vieläpä uuden maalin päälleen! :)