"Miksi?"

Kuten ensimmäisessä blogauksessanikin ilmi käy, hankin Stagean alunperin jokapäiväiseen ajoon kesällä 2008 Mamasan-autontuontiyrityksen avustuksella Japanista. Nyt, kolme vuotta myöhemmin (kesällä 2011) sain tarpeekseni ikuisesta kompromisseillä täytetystä oravanpyörästä jota kutsutaan "yhden auton taloudeksi". Menin ja hankin elämäni ensimmäisen pelkkään käyttöajoon tarkoitetun auton, Toyota Granvian, johon olen ollut erittäin tyytyväinen. Sillä Stageakin matkustaa tästedes mutkattomasti, kulkiessaan trailerilla koukun jatkeena moottoriradoille.

Autoharrastajat ovat siitä erikoista sakkia että heitä ei usein haittaa vaikka omille aivoituksilleen ei varauksetonta kannatusta ympäristöltään saakaan. Stagean tapauksessa ei tarvitse kummoista autotietäjää kertoakseen että suorituskykyisen rata-auton aihioksi löytyisi monta järkevämpää kohdetta kuin liki viisimetrinen, 1720 kilon omamassan omaava farmariauto jonka kuvittelisi olevan parhaimmillaan matkanteossa vaimon, 1,7 lapsen ja kultaisen noutajan matkustaessa sopuisasti jousilla. Minä päätin tehdä asiat vähän eri tavalla, eikä vielä ole ehtinyt kaduttaa. Päinvastoin.

Suunnitelmana ja tavoitteena on kehittää pitkällä aikavälillä Stageasta kevyempi, nopeampi ja kyvykkäämpi rata-auto. Pääpaino on itseni viihdyttämisessä moottoriradoilla (moni sanoo harrasteautolla ajamisen käyvän hyvästä terapiasta ja itse allekirjoitan tämän ehdoitta) mutta mieli vetää myös kilpailemaan. Radalle.comin Suomeen tuoma laji, maailmallakin suuriin mittasuhteisiin kasvanut TimeAttack kiinnostaa erityisesti ja tulevaisuudessa on mietteissä osallistua ainakin yksittäisiin osakilpailuihin. Jos lompakko antaa myöten niin koko sarjan kiertäminen ei ole mahdoton ajatus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ideoita, vinkkejä, kysymyksiä, haukkuja, tsemppausta, terveisiä? Rohkeasti tänne vaan. :)