Kampiakselin valmistelua ja modifiointia

Moottoripuolellakin tapahtuu. Kun mäntiä ja loppuja laakereita odotellaan maailmalta, kampiakseli otettiin jo työn alle. Jo aiemmin oli selvitetty että ostamani käytetty kampiakseli oli priimatavaraa mutta koska se oli vanhan polven moottorista, siinä oleva öljypumpun vaihde on uudempia kapeampi joka on potentiaalinen ongelmakohta. Öljypumpun sisempi ratas kun ottaa voimansa tältä vaihteelta, on vähintäänkin suotavaa että näiden keskinäinen kosketuspinta on virheetön. Maailmalta löytyykin ongelmaan ratkaisu, kaulukseksi (eng. collar) kutsuttu holkki joka kiinnitetään alkuperäisen vaihteen paikalle sen jälkeen kun se on sorvattu pois. Käyttöön valittiin kaulus Nitton listalta ja sen toimitti tutuksi tulleella ripeydellä SpeedImportsin Jani.

Vertailukuvassa yllä vanhanmallinen akseli, alla uudempi. Ero vaihteiden leveydessä näkyy selvästi.
Vertailukuva lainattu kanadalaiselta foorumilta, ketjusta http://forums.gtrcanada.com/gt-r-discussion/48451-rb26dett-identification-need-help.html

Jouluviikolla matka kävi Tammer Dieseliin Tampereen Lakalaivaan josta tiesin avun löytyvän. Homma aloitettiin sorvaamalla alkuperäinen vaihde pois mittojen mukaan. Kaulus kiinnitetään paikalleen lämpösovitteella ja tuplavarmistuksena sen mukana tuli vielä kiinnitysruuvit. Koneistus tehtiin 0,05mm yli kauluksen sisähalkaisijan, kaulus lämpölaajennettiin ja lyötiin paikalleen. Lopuksi kampiakseli tasapainotettiin ensin itsekseen (täysin tasapainossa jo lähtöjään!) jonka jälkeen mukaan kiinnitettiin vauhtipyörä ja kytkin. Tämän myötä mutkarauta onkin kiillotusta vaille valmis, se tehdään vielä ennen kokoamista. Erinomaista palvelua kaikkiaan!

Lopuksi lyhyt läpileikkaus videomuodossa, nauttikaa. :) Suosittelen katsomista HD:na kun se kerran tarjolla on.

Putkea, putkea ja lisää putkea

Häkkihommat jatkuu, taitaa mennä vuodenvaihteen toiselle puolen ennenkuin valmista on. Mukavaa mutta hidasta puuhaa tuo putkien sovittaminen on, rälläkänlaikkoja kuluu kuin euroja jouluostoksilla ja tunnissa ei paljoa valmista tule. Tämänhetkisessä tilanteessa diagonaalien, kattoputkien ja ylätukien mallaus on vielä tekemättä mutta muut on hahmotettu paikalleen. 

Liikkuvia osia alkaa olla siinä määrin paljon että maallaaminen olisi vaikeaa, joten eilen illalla hitsailtiin Arvin kanssa tähänastiset putket kohdilleen. Suurin osa näistä toki puretaan vielä irti koska useammat hitsauspaikat on putken ja katon välissä tai muuten sellaisissa paikoissa joihin ei pääsyä ole kun kehikko on lopullisella paikallaan. Tässä vaiheessa katsotaan millä mallilla kokonaisuus on ja käydään liitokset läpi miettien mitkä saumat vaativat häkin liikuttelua ja mihin suuntaan, ja missä järjestyksessä tulee edetä lopullisessa hitsausvaiheessa. Melkoinen Rubiikin kuutio tuo on kokonaisuudessaan.

Konepuolellakin valmistelevia toimia on tehty. Alakerran laakerit (ACL) ovat viikon sisään käsissä, samoin tiivistesarja (jota tosin tarvitaan vasta loppupuolella koneremonttia koontivaiheessa, OEM). Männät (Wiseco) on tilattu, samoin kampiakselin värinänvaimennin (ATI). Tuo alkuperäinen värinänvaimenninhan oli diagnoosin perusteella olennainen syy konevauriolle joten se vaihdetaan parempaan.

Lisää putkihommia

Turvakaarien rakentelu etenee hiljalleen. Työ on pitkälti miettimistä, pohtimista ja pähkäilyä. Ideana on rakentaa kehikko joka on oikeasti suojaava erilaisissa törmäystilanteissa. Törmäyksiähän ei kukaan toivo mutta kaikkea voi tapahtua.

Edellisessä postauksessani jo uhosin että tulipellin "tuplapelti" lähtee ennen pitkää ja niinhän siinä sitten kävi että pienen yllytyksen voimalla otettiin käsiin pistehitsipora ja paineilmataltta. Ei aikaakaan kun pelti oli käsissä, ja alta löytyi liki koko matkalta bitumia. Hyväksi havaitulla konstilla (paineilmataltalla) ne lähtivät mutkattomasti irti ja taas on vähän vähemmän mukana kannettavaa painoa kyydissä. Tuplapellistä irrotin parit olennaiset osat (kaasu- ja jarrupolkimen kiinnikkeet) jotka hitsataan sitten omille paikoilleen pääasialliseen tulipeltiin. Nyt alkaakin ohjaamosta olla kaikki "tarpeeton" peltiosa purettu, takakontissa on vielä muutamia pieniä verhoilukiinnikkeitä joita pähkäillään kun sinne pääsee paremmin käsiksi. Säilytystilaa kun ei tallilla koskaan ole liikaa niin suuri osa puretuista osista on tällä hetkellä varastoituna takakonttiin ja miksipäs ei, tilaa siellä riittää.

Etutuet saatiin valmiiksi ja niihin tehtiin vielä pienet lisätuet etupäätyyn sillä alempi putki ei korin muodoista johtuen ylettänyt iskaritolpalle asti. Nyt vaan täytyy miettiä todella tarkkaan missä järjestyksessä kaikkea alkaa sitten hitsaamaan lopullisesti kiinni, etutuet kun rajoittaa aika paljon kaiken muun liikuttelua toimistossa. Eiköhän nämä kuitenkin yrityksen ja erehdyksen kautta valkene ennen pitkää.

Seuraavaksi kylkiputkien pariin. Nämä toteutetaan X-muodossa parhaan tuennan ja jäykkyyden saamiseksi. Toinen putkista tulee jäämään yhtenäiseksi ja toinen katkaistaan siten että se "läpäisee" tuon yhtenäisen putken. Lopuksi liittymäkohtaan tulee vielä säännönmukaiset vahvikkeet. Etupäässä kylkiputkien tulee liittyä puolisivukaareen samalle kohdalle kuin mihin etutuet kiinnittyy jotta pitkittäissuuntaiset voimat jakautuvat tasaisesti edelleen kohti perää. Pääkaaren luona taas alempi kylkiputki sijoittuu pääkaareen samalle kohdalle kuin mistä alempi takatuki lähtee kohti takaiskarin tuentaa. Kuulostaa selkeältä ja sitä se onkin, toteutus vaatii enemmän suunnittelua kuin periaate.

Lovesin molemmat kylkiputket valmiiksi istumaan pääkaareen ja puolisivukaareen. Homma menee mielenkiintoiseksi kun toinen kylkiputkista katkaistaan ja aletaan sovittamaan sitä yhtenäiseen kylkiputkeen, sillä esteettisyyssyistä katkaistun putken soisi "jatkuvan" suorana yhtenäisen putken läpäisyssä. Nähtäväksi jää miten käy.

Putkihommia ja luovaa rälläkänkäyttöä

Tänään touhuttiin pääasiassa turvakaarien parissa Arvin sekä pääkaupunkiseudulta vierailemaan tulleen Samin kanssa. Pääkaaren paikka mittailtiin kohdalleen, puolisivukaaret säädettiin lopulliseen mittaan ja lovettiin. Sijoitukset tarkistettiin ja lopulta puolisivut heppailtiin pääkaareen kiinni. Nämä ovat nyt hahmollaan ja sopiikin alkaa suunnittelemaan etuiskaritukia.

  

Etutukien mallailu menikin aika suoraviivaisesti loppujen lopuksi, ensin apukuskin puolelta hahmoteltiin tulipellissä olevan pienen reiän avustuksella paikka josta ylempi tukiputki tulee kulkemaan, tehtiin 40mm aukko siihen reikäsahalla ja kun huomattiin reiän olevan oikeilla kohdilla tähdättiin alemman tukiputken kulkuväylää mittaamalla alin mahdollinen reiän paikka joka tulee vielä kokonaan konehuoneen puolelle, sillä tarkoitus ei ole tehdä pyöräkoteloon ylimääräisiä tuuletusräppänöitä. Näin tapahtuikin ja yhtäkkiä meillä oli kulkuväylät molemmille putkille (kuva vasemmalla, tuet eivät ole lopullisissa asennoissaan). 

 

Pelkät määrämittaiset aukot ei kuitenkaan riitä kun putket pitäisi päästä hitsaamaan ympäri päätylappuunsa ja ymmärrettävästi näitä putkia ei paljoa pyöritellä kun ne on yhteen naitettu. Muitta mutkitta rälläkkä käteen ja yhdistämään edellämainitut aukot yhdeksi isommaksi avanteeksi (kuva oikealla). Tämän myötä putket voi hitsata toisiinsa tilavammissa olosuhteissa, samoin päätylappuun kiinnitystä varten näitä pystyy liikuttelemaan. Päätylappu hitsataan sitten iskaritorniin vasta siinä vaiheessa kun tuet on puolisivukaarissa kiinni ja kaikki muulta osin valmista. Lopuksi aukileikellyt reiät toki peitetään asianmukaisesti.

Aukileita leikellessä pääsi tutustumaan myös tuohon mystiseen "tuplatulipeltiin". Stageassa tulipelti tosiaan on suurelta osin kaksikerroksinen ilmeisesti jälleen kerran sisämelun minimoimiseksi. Eikä peltien välinen ohut tila ollutkaan pelkkää ilmatilaa, ehei. Ne penteleet ovat tunkeneet eristettä jopa tuohon väliin! Epäuskoisena tuijotin käsissäni reikien välistä leikattua kaistaletta ja totta se on, peltien välissä on jonkinlainen kumilevy jolla on paksuutta kolmisen milliä. Alkoi jälleen himottaa repiä koko tuplapelti mäelle painonsäästön ylväässä hengessä, vaikka hetken jo ajattelin sen säilyttää jäykkyyttä tekemässä. Kaipa häkki sitä tarpeeksi tekee, mur.
 

Ylemmän poikittaistuen eli otsaputken paikkaa tutkailtiin myös, ja tässä tuli mietinnän paikka kun ei ollut sääntökirjaa mukana tallilla. Juuri tarkastamani mukaan muistin oikein eli kattoputkien (jotka tullaan tekemään V-muodossa) etureunan liitoskohtien tulee olla max. 100mm etäisyydellä puolisivukaaren ja otsaputken liitoskohdista. Tätä tullaan soveltamaan melko lähelle maksimimittaa sillä Stagean korkeasta katosta johtuen myös puolisivukaaren taitos A-pilarin suuntaisesta vaakatasoon on verrattaen kaukana tuulilasin yläreunasta johon otsaputken haluaisin. Idea olisi siis kiinnittää kattoputket mutkan kohdalle ja otsaputki hieman edemmäs/alemmas, sääntöjen rajoissa toki (allaolevassa kuvassa ajateltu V-putken liitoskohta punaisella ja otsaputken vihreällä).

Kampiakseliehdokas löytyi ja kannen tutkailua siinä sivussa

Tili tuli ja tie vei samantien kampiakseliostoksille. DNSF:n kautta löytynyt ehdokas oli säilynyt tallessa kuukauden odottelusta huolimatta ja kävin sen lunastamassa maanantai-iltana. Rehdillä hengellä kaupat tehtiin sillä ehdolla että käytän raudan tarkastuksessa ja jos se on susi, kaupan purku onnistuu. Näin se parhaimmillaan toimii. :)

Tutkailin isäni avustuksella kampuran pintapuolisesti ja kaikki näyttää hyvältä tähän mennessä, digitönärillä mitattuna kaulat on kaikki STD-koossa eikä sinermiä tai muuta huolestuttavaa löytynyt. Suoruus- ja särötarkastus sekä kaulojen mittaus mikrometrillä kertoo lähiaikoina koko totuuden mutta hyvältä näyttää tähän mennessä.

Samalla kertaa tuli katsottua kantta ensimmäistä kertaa ajatuksella. Nakutusjälkiä löytyi kannenkin puolelta, ei tosin varsinaisesta palotilasta vaan imupuolen paljealueelta. Aika syviä sellaisia jopa, noita ei perusplaanauksella piiloon saa. Nakutusjäljet ovat pahimmillaan juuri imupuolen laidassa mutta rintama jatkuu aina männäntapin linjalle asti. Jännä sinällään että vaikka venttiilien ja tulppien värin, mäntien kunnon sekä taustatietojen perusteella laihimmalla käyneiksi sylintereiksi valikoitui pytyt 3 ja 4, kannen puolella syvimmät ja selkeimmät jäljet on pytyssä 5. Ulkosäteeltä jäljet rajautuu kansipahvin liekkirenkaaseen. Kuuma siellä on ollut. Noh, paljealuetta on ajatelmissa muotoilla hieman joten osa noista jäljistä silottuu samalla, ja toivottavasti muotoilun myötä vastaavia jälkiä ei tulevaisuudessa tule ainakaan tässä mittakaavassa. Toisaalta menneessä setupissa käytettiin melko uskaliaita ennakoita kun ei nakutusta säätötilanteissa havaittu, tähän tullaan kiinnittämään enemmän huomiota.
 

  
Ykkösmännän liikehdinnät ilman kiertokangenlaakeria ovat myös jääneet alumiinin muistiin. Palotilan pakopuolen paljekannaksen laidoissa huomattiin pyöristymiä jotka selkeästi johtuu männän normaalia suuremmasta liikeradasta, männänlaki on käynyt hipomasta tuota paljetta. Ilmeisesti niin pienestä on ollut kiinni että kun mäntä nojaa ylöspäin tullessaan pakopuolen sylinteriseinämään, se on myös pitänyt senpuoleisen laidan aavistuksen korkeammalla. Olennaista vahinkoa ei tuossa kuitenkaan ole käynyt.

Seuraavaksi odotetaan tietoa kampiakselin kohtalosta, ja jos sen kanssa käy kehnosti niin jatketaan pätevän kamppeen metsästystä. Öljypumpun kaulus on jo tilattu, sillä tämä kyseessäoleva ehdokas on peräisin vanhemmasta R32-korisesta Skylinesta ja siinä on tunnetusti turhan kapea "vaihde" öljypumpulle, uudemmissa malleissa tämä ongelma on korjattu ja saatavilla on alkuperäisen paikalle rympättävää holkkia jossa vaihde on leveämpi. Tästäkin lisää myöhemmin...

Tilaa turvakaarien etuputkille

Tänään poikkesin tallilla vähän pilkkomassa tulipellin seutuja.

Aiemmin ehdin murehtia etuiskaritorneihin kiinnittyvien etuputkien sijoittelua, mutta se näyttää nyt vähän valoisammalta. Lasinpyyhinmekanismin alle näyttää jäävän sen verran tilaa että ylempi etuputki mahtuu läpäisemään tuulilasikaukalon, eikä tarvitse tehdä sitä niin alas kuin miltä tilanne aiemmin näytti (ynnäilin että putket joutuisi viemään kokonaan kaukalon alapuolelta, jolloin ne jäisi häiritsevän alas). Apukuskin puolella tilanne onkin helpompi kun siellä ei ole mitään "tiellä", toki siellä lämmityslaitteen imuaukko on muttei mitään mekaanista jonka toimintaa putket haittaisi. Kolikon toinen puoli onkin sitten se että ylemmän putken olisi kaiketi hyvä olla hitsattu sivukaareen samalle korkeudelle kuin mihin kylki-X:n ylempi putki kiinnittyy. Jännä nähdä miten autoon pääsee kulkemaan. Yritys on saada tuota kohtaa vähän alemmas.
 

Sitten otin rälläkän käteen ja tein aukot ohjaamosta kaukaloon. Itse tulipeltiin voi sitten tehdä fiksummat reiät kun hahmottelemaan pääsee tarkemmin vain yhden peltiseinän ollessa välissä. Nuokin aukot paikataan umpeen kun putket ovat löytäneet lopulliset paikkansa. Etuputkista alemmat varmaan mahtuu sittenkin kulkemaan kohtalaisen oikeaoppisesti (mikä nyt sitten onkin oikeaoppista kun säännöt sanoo aiheesta aikas laveasti). Itse olen ymmärtänyt että ylemmän putken tulisi olla kokolailla vaakasuorassa, iskaritornin päässä alemman putken tulisi olla kiinnitetty samaan pisteeseen ylemmän kanssa, ja sivukaareen tuon alemman putken tulisi olla kiinnitetty mahdollisimman lähelle lattiatasoa. Mutta kuten sanottua, nähdäkseni säännöt antaa soveltamiselle aikas paljon tilaa:

8.3.2.2.4 Etujousituksen kiinnityspisteiden vahvistus (Kuva 253-25) Kuvan 253-25 mukaiset vahvikkeet tulee kiinnittää etujousituksen yläkiinnityspisteisiin.

Kahdessa ylimmäisessä kuvassa kuljettajan puolen ennen/jälkeen-tilanne, alimmassa leikkuun tuloksia apukuskin puolelta (kuten varmaan arvaatte, kuljettajan puoli leikattiin ensin vähän reilummalla kädellä).

Turvakaarien suunnittelua ja muuta säätöä

Tänään tuli oltua tallilla taas. Illan ohjelmassa oli pääasiassa turvakaariurakan suunnittelua ja pyysin mukaan Arvin joka on lupautunut kaarien toteuttamistyössä auttamaan. Pääkaaren lopullinen sijoituspaikka mallailtiin ja mitoitettiin sen jalat oikean mittaisiksi. Samoin puolisivukaarien reitit varmistettiin ja mitoitettiin myös, nämä saatiin Marteliuksella passailtua siinä määrin hyvälle mallille ettei pitäisi olla kulkemisen tiellä eikä päänkään päästä kolisemaan niihin, vieläkin olen erittäin tyytyväinen taannoisen kaarimallinnoksen tuloksiin. Tämän lisäksi mietittiin taistelusuunnitelmaa, hommaa kun helpottaa huomattavasti eteneminen oikeassa järjestyksessä sitten kun hitsailemaan aletaan. Muutamia kysymysmerkkejä hommassa vielä on mutta alkuun päästään nykyisillä tiedoilla.
 

Oviaukon riittävyyttä tälle minun hennolle vartalolleni pohdittiin myös. Putkia passailtiin suunniteltuun malliin ja varsin nopeasti kävi selväksi että etudiagonaaleja ei tähän autoon tule vaikka sellaiset mielessä olikin. Tämä lähinnä sen vuoksi että kun 4-ovisissa autoissa etuovet ovat melko lyhyet ja Stageassa vielä keskimääräistäkin lyhyemmät, ei X-mallin kylkiputkien ja etudiagonaalin kanssa jää häävisti tilaa kulkea autoon ja sieltä pois. Alla paintilla mallailujen perusteella piirretty kuva aiheesta, kukin voi tehdä omat johtopäätöksensä. :P

Pääkaari on kuvassa vajaan 10cm lopullista paikkaansa taempana mutta kyllä se aika pitkälle takaoven puolelle tulee. B-pilariin kiinnittämisessä ei suora lappu auta vaan täytyy vähän soveltaa kiinnittämällä X-putket ja sivukaaren tuleva viistotuki pilariin että saa koria sidottua. Tästä lisää myöhemmin.

Lyhyt timelapse tuli myös illan touhuista pyöräytettyä:

Mäntien tarkastelua

 Pikkupuuhastelun ohessa otin männät tarkempaan tutkailuun samalla kun irrotin ne veiveistä ja purin männänrenkaat pois. RB-moottorille on kuuleman mukaan tyypillistä ettei nakutusjälkiä ilmene niinkään männänlaessa vaan sen laidassa, tarkemmin ottaen imupuolella ensimmäisen männänrenkaan ja laen välisellä alueella. Alla olevassa kuvassa näkyy todellakin selkeä ero imu- ja pakopuolen laidan eroista pahiten nakuttaneissa männissä (männänlaet vastakkain mikäli ei hahmotu kuvasta). Hurja ero kyllä on kun pakopuolella ei ole käytännössä jälkeäkään ja imupuolella on iskenyt eroosio kunnolla.
 

Kolmosmännän imupuolen laita oikealla, nelosmännän pakopuolen laita vasemmalla.

Alla kuva kolmosmännän nakutusjäljistä vähän tarkemmin, erityishuomiona 1. männänrengasuran yläpinta joka on syöpynyt merkittävästi ylöspäin, sekä männän laita joka on selkeästi muuttanut muotoaan. Ei liene ihme että Ahvenistolla ihmeteltiin kun liikkeelle lähtiessä vähän pölläyttää... 

Ajatustyötä paljon, ruumiillista vähemmän

Tallilta tuli pidettyä viikon verran taukoa kun ärhäkkä flunssa kaatoi petiin, mutta nyt ollaan taas iskussa ja jatketaan hommaa eteenpäin.

Paljoa ei ole tallilla tapahtunut sitten viime päivityksen. Kone on nyt diagnosoitu ja tarvelistaa tehty, mutta hankintoja täytyy viivästyttää että saa lyhennykset ja laskut maksettua. Onneksi korin parissa on paljon sellaista työtä joka ei kysy rahaa vaan tekijää. Muutamina iltoina onkin tullut touhuttua ohjaamon siivouksen ja sähköjen parissa. Johtosarjoista tarpeettomaksi käyneitä johtoja on perattu pois ja siistitty ylipäätään. Saa nähdä kuinka kaikki johdot ja liittimet löytävät kevään puolella paikkansa. :) 

ABS-yksikkö lähti konehuoneesta ja penkit kiinnikkeineen ohjaamosta aiemmin viikolla ja eilisen puolella ohjaamosta poistettiin kojelaudan runkoputki, ohjauspylväs ja parin sormen paksuinen johtosarja joka kiemurteli ympäri autoa. Etulokasuojatkin lähti samassa yhteydessä kun olivat tiellä. Nyt alkaa ohjaamossa olla työskentelytilaa.

Elävää kuvaa Ahvenistolta

Lyhyt pätkä Ahveniston hyvistä ja huonoista hetkistä, olkaapa hyvät:

Vaurioiden mittakaava alkaa seljetä

Tänään oli tuomiopäivä eli purkupäivä. Kone irrotettiin vaihdelaatikosta, laitettiin pukkiin ja alettiin purkamaan.

Jo homman alkupuolella pistettiin merkille että molemmat ahtimet pyörivät hieman nahkeasti. Kompurapuolella ei siipipyörät ole kuitenkaan kaivertaneet pesää, turbiinin puolta ei katsottu vielä tarkemmin koska koneen vauriot kiinnostivat enemmän. Venttiilikopat avattuamme katseltiin nokka-akselien pintoja, jotain jälkeä niissä on mutta ei päästy varmuuteen siitä onko jäljet normaalia kulumaa vai mahdollisesti öljynpuutteesta johtuvaa. Nähtäväksi jää mitä paremmin tietävät noista sanovat. Muuten kansi näyttää kaikin puolin ehjältä, joka olisi ehdottoman hyvä uutinen tässä katastrofissa.

Kun kone oli purettu sivuilta, päältä ja edestä, tuli alakerran vuoro. Toisin sanoen jätettiin huonoimmat uutiset viimeiseksi. Vielä öljypohjan irroituksen kohdalla ei alakerrasta havaittu muuta ihmeellistä kuin öljysihtiin jäänyttä kuparinväristä metallisilppua. Aavistukset kääntyi laakereiden suuntaan. Ennakkoveikkausten perusteella öljypumppu otettiin kuitenkin ensimmäisenä käteen. Pumppu itsessään näytti yllättävän hyväkuntoiselta 200tkm ajetuksi, mutta tarkemmassa syynissä huomattiin pumpun sisäroottorissa murtuma. Tämä ei kuitenkaan selkeästi ollut oletuksesta huolimatta se päävika mitä oltiin etsimässä.

 

Sitten kiertokankia irrottamaan. Näitä availlessa pisti silmään että 1. sylinterin kiertokanki lonksuu kampiakselin kaulalla silminnähden. Vika taisi löytyä. Irrotettiin kaikki kanget ja tuo ykkönen oli ainoa mistä ei löytynyt laakereita ollenkaan, muissa ne oli vielä kilometreihin nähden hyvässä kunnossa. Laakeri oli silppuuntunut ja kuparisälää löytyi ympäri alakertaa kun tarkemmin paikkoja tutkittiin. Kampiakselin kaulaan oli sulanut osa laakerin jäämistä. Hienoa.

Tästä jatkettiin kampiakselin irrotukseen koska yksi jännityksenaihe, runkolaakerit, oli vielä näkemättä. Löytyihän sieltäkin sanomista, ainoa virheettömäksi laskettava runkolaakeri oli takimmainen. Kaikissa muissa oli kupariin asti ulottuvia naarmuja, jälkien pahentuessa jakopäätä kohti mennessä. Ykköspukin laakeri oli kauttaaltaan kuparilla eikä sitäkään ollut paljoa jäljellä.

Seuraavaksi olennaiset osat lähtevät ammattimiehen syyniin, katsotaan saadaanko tuosta kampiakselista uusi tuhkakupin jalka tallille vai onko se vilelä pelastettavissa. Ykkössylinterin kiertokanki on "valmis", silmä on muuttanut muotoaan ja materiaalia on varmuudella lähtenyt laakeripesän seinämistä. Kolmossylinterin männässä nähtiin lohjenneen joka on ilmeisesti luonnollista kulumaa eikä liity tähän aiheeseen. Nokka-akselit toivottavasti säilyivät käyttökelpoisina kuten kansikin. Ahtimien nahkeutta pitää selvitellä tarkemmin.
 

Kyllä riittää hankittavaa ja tehtävää tälle talvelle, jännä nähdä missä vaiheessa ollaan kun kausi 2012 alkaa.

Sunnuntain kotiinpaluu ja pikku iltapuhde

Kotiuduin Ahveniston reissulta sunnuntaina iltapäivällä ja uteliaisuus vaurioiden vakavuutta kohti oli huipussaan. Iltakuuden aikaan ährättiin Stagea kärryltä suoraan talliin Jukan, Villen ja Heidin avustamana ja liikuteltiin omalle paikalleen. Tovin aikaa siinä tuli käveltyä ympyrää ja mietittyä mistä aloittaisi, kunnes Jukka alkoi vihjailemaan että koneen voisi nypätä ylös vielä samana iltana. Väsyneenä ja pienen koistisen painaessa emmin hetken mutta päätettiin kuitenkin aloittaa. Ja kun homma saatiin vauhtiin, oli turha enää alkaa jarruttelemaan.  

 

Lopputuloksena puoli neljän aikaan aamuyöllä tuo pikkuauton kokoinen mötikkä oli saatu nitkutettua pois konehuoneesta. Irrotus tehtiin perinteisellä tyylillä vaihdelaatikkoineen päivineen. Hommaa toki helpotettiin hieman poistamalla lukkorauta ja pätkäisemällä pois tieltä jäähdyttimen yläpuolinen tukipalkki. Oli siinä vaan silti hommaa ja miettimistä. Jukan laaja kokemus SR-moottoreiden jumppaamisesta eestaas pari kertaa kaudessa auttoi hommassa etenkin sähköjen osalta, itse olisin nyppinyt varmaan kaikki hankalimmat paikat auki. :)

Näissä tunnelmissa lähdetään purkamaan ja katsotaan mitä tuo on syönyt. Magneettinen öljyproppu ei kieli kovin pahoja koneistusjälkiä, aavistuksen normaalia enemmän tuo on kerännyt metallihilkettä mutta olisi voinut näyttää pahemmaltakin.

Ahveniston kuulumiset

Lauantaiaamuna kääntyi karavaanin keula kohti Hämeenlinnaa ja Ahveniston rataa. Ville lähti mukaan mekaanikon virkaa hoitamaan ja hyvin hoitikin. Paikalle päästyämme pilttuu pystyyn, ilmoittautuminen ja katsastus. Katsastuspäällikkö napisi puuttuvista ajovaloista ja ovipahvien tai vastaavien suojien puuttumisesta, mutta tyytyi nuhteluun ja päästi ajamaan.

Ajot meni kohtalaisen hyvin, joskin pito-ongelmia oli kylmällä asvaltilla reilusti. Puskeminen on selkeästi jotain minkä eliminointiin täytyy perehtyä talven aikana. Etenkin aamun ensimmäisissä ajoissa radan kylmyys hankaloitti olennaisesti renkaiden lämpenemistä ja tuntui että olisi ajanut halpis katurenkailla vaikka alla oli samaiset Peteltä lainatut R888:t, joista tosin alkaa pinta käydä vähiin. Vapailla vuoroilla sain pari ehjää kierrosta kellotettua ja paras aika Ahvenistolla on nyt 1:33.56.

Aika-ajot oli osaltani puolessa välissä kun moottorista petti jokin, ilmeisimmin öljypumpun seudulla murheita. Kone alkoi pitää sekalaista naputusta/ritinää täydessä vedossa. Ei sidoksissa kierroslukuun ja ääni on hyvin vaihtelevaa, ei kuitenkaan kolinaa. Öljnpaineen merkkivalo syttyi kun kierrokset laski alle 2000:n, sen yläpuolella piti paineensa. Tein ehkä typerästi kun nilkutin tällä varikolle asti mutta tehty mikä tehty.

Kun pääsin pilttuuseen asti niin huomattiin että moottorin pohjasta tiputti yksittäisiä pisaroita öljyä. Öljypumpun seutu on aivan märkä öljystä. Silti mittatikun mukaan öljytaso oli liki sama kuin ajoon lähtiessä.

Onneksi tämä tapahtui kauden lopussa, nyt on talvi aikaa hautoa uusia kujeita ensi kesälle. Moottori otetaan nyt ensimmäisenä tutkailuun ja katsotaan saako koko myllyn rakentaa alusta asti uusiksi vai kävikö tuuri että ehjiäkin osia löytyisi.


Ai niin, päivän paras kierrosaika ilman Club-luokan hidasteita 1:33.56. Vanha paras aika täyspainoisena katurenkailla oli 1:42-alkuinen joten eroa on havaittavissa Ahvenistollakin. :)

Viikonloppuun valmistautumista

Turvakaariputket saa odottaa talven tuloa, tässä pitäisi vielä ajaa ennenkuin talviteloille päästään.

Kuten aiemmin mainitsin, tulevana lauantaina on suuntana Radalle.com Finals Ahvenistolla. Reissun luonne on kuitenkin vähän muuttunut: alunperin aioin lähteä vapaavuoroilla kokeilemaan miten pelkäämäni rata taipuu kevennetyllä versiolla kun täysipainoisena auto tuntui järjettömän kankealta, kuin norsulla olisi ajanut (mistäköhän johtuu). Laukkasen Teppo, kaverini järjestävästä organisaatiosta, kuitenkin ilmoitti vajaa viikko sitten että hän on ilmoittanut minut ajamaan Timeattackin Club-luokassa ja että kieltäytyminen ei vaan käy. Eihän sille sitten mitään mahda, mentävä on. :P  

Viikonlopun reissun jälkeen on taas tullut touhuttua tallilla muutamana iltana, ei mitään mullistavaa mutta jotain kuitenkin. Takapuskuri purettiin talliapuri Villen kanssa irti (hitto että olikin hankalasti kiinni), tarpeettomaksi katsottuja osia otettiin pois välistä ja koottiin takaisin. Tyypillistä Stageassa näyttää olevan se että kaikki osat on kiinni aivan järjettömän suurella määrällä kiinnikkeitä. Ruuveja, klipsejä, lisää ruuveja, koristelistaa toisen päällä, vielä lisää ruuveja jne. Paljon vähemmälläkin osat mukana kulkee, näin päättelimme.
 

  
Parina iltana on tullut touhuttua ohjaamon sähköjen kanssa, alkuperäistä johtosarjaa on joka paikassa ällistyttäviä määriä ja ylimääräisistä halusin eroon ensisijaisesti tilan selkeyden vuoksi, vaikka toki siinä painoakin samalla lähtee. Merkittävä osa näiden johtojen operoimista sähkölaitteista on hytistä poistunut lopullisesti joten ei johtojakaan enää tarvitse. Takaovien, lämmityslaitteen ohjainten, anturien ja puhaltimen, mankan, lisämittareiden ja monien muiden laitteiden johdot saivat kyytiä. En kuitenkaan tehnyt asioita aivan niin kuin osa lukijoista tällä hetkellä kauhistelee, vaan purin jokaisen sarjan kuoristaan ja varmistin että ne johdot jotka ovat olleet yhdessä laitetaan myös yhteen, ja tietenkin irralliset irralleen. Tämä siksi että kun näiden liittimien ollessa johdoissaan mutta irrotettuna laitteista auto on toiminut normaalisti, on odotettavissa että se toimii vastaavasti myös typistyksen jälkeen. Mahdolliset liittämistä vaativat johdot juotettiin yhteen ja suojattiin, yksinäiset johdot suojattiin yksi kerrallaan. Melkoinen piikkisika typistyspaikasta tuli mutta nyt ei pitäisi elektronien hyppiä vääriin paikkoihin. 

Lopuksi koko hässäkkä huolella nippuun ettei heilu ympäri autoa. Mittareita varten jätin tupakansytyttimen johdot pätkimättä, ja hätävilkun katkaisijasta selvitin mitkä johdot tarvitsee laittaa yhteen että normaalit vilkut toimii myös ilman katkaisijaa. Kaksi sulaketta siihen meni kun on sähköhommien mestari asialla. :) Nissanissa (kuten myös Toyotassa, Granviasta opittuna) suuntavilkut nimittäin lakkaavat toimimasta jos hätävilkun katkaisijan irrottaa.

Ai niin, Driftworksilta tilaamani Skylinen apukuskin penkinkiskot (bolt-on, kerrankin) tulivat myös ja Jukalta liikeni toinenkin penkki lainaan, joten nyt on kartturillekin mahdollisuus osallistua. Arvi kävi jälleen hitsilaitteiden kanssa piipahtamassa ja nyt on apukuskinkin vöille kunnon kiinnikkeet. Penkki toki heivataan ulos tuvasta painoa tuomasta tarpeen mukaan.

Lauantaita odottaessa. :)

Lauantaipäivä laitilalaisittain

Perjantai-iltana lähdin suoraan töistä kiskomaan Stageaa kohti Laitilaa. Viikonlopun ohjelmana oli tehdä turvakaariputket ohjaamoon, ja kaverini Markus Martelius oli luvannut auttaa tässä.

Marteliuksella on laitteet muokata myös turvakaarimääritysten alaisia putkia, heidän toimensa ei rajoitu pelkkiin pakoputkiin vaikka siltä saralta onkin suurin maine tullut. Tehtävänämme oli Stagean turvakaarien valmistamisen ohella esitellä muillekin miten vaivattomasti kehikon taivutusta vaativat putket pystytään tekemään siten ettei kulmia ja pituuksia tarvitse laskea päässä vaan teknologia hoitaa sen puolen, ja että putket kulkevat mahdollisimman läheltä auton korirakenteita ilman että ne ovat näkökentän ja autoon kulkemisen tiellä.

Illan jo pimennyttyä kaartelin Marteliuksen pihaan, Stagea purettiin kärrystä ja ajettiin sisälle valmiiksi lauantaiaamua varten. Sen jälkeen Markuksen kämpille vieraanvaraiseen sohvamajoitukseen (kiitos vielä tästä).

Lauantaiaamuna yhdeksän jälkeen hallille ja hommiin. Ensimmäisenä hahmoteltiin pääkaaren paikka pituussuunnassa jonka jälkeen tästä kohdasta otettiin mitta lattiasta siihen korkeuteen jossa B-pilari alkaa taipua sisäänpäin. Pääkaari sijoittuu Stageassa noin 15cm B-pilarista taaksepäin, tämä johtuu lyhyistä etuovista ja neliovisesta korista ylipäätään. Edellämainitun korkeusmitan perusteella otettiin pätkä 45mm huonekaluputkea joka tuettiin käsillä olevia lankunpätkiä ja ilmastointiteippiä hyödyntäen oveen. Vatupassilla varmistuttiin että putki on pystysuorassa, sitten uusi mittaus tämän putken päästä kattoon niille seuduille missä haluttiin tulevan pääkaaren kulkevan. Jälleen pätkä putkea sekä teippiä ja muuta tarvittavaa kiinniketavaraa, ja vatupassilla tämäkin linjaan. Emmehän halua että pääkaaressa on kiertymää, vaikka tämä onkin mahdollista laskentakaavoissa "nollata" myöhemmässä vaiheessa ennen lopullisen pääkaaren tekoa. Samat kuviot tehtiin tietenkin auton molemmille sivuille, ja kun nämä oltiin hepattu yhtenäisiksi, mitattiin vaakaosuuden mitta ja sovitettiin määrämittainen putki paikoilleen. Parit heppailut vielä yhdistämään vaakaputki pystyputkiin, ja pääkaaren malli olikin valmis. Tähän ei saatu kulumaan tuntiakaan.
 

  
Seuraavaksi tämä malli otettiin autosta ulos ja vietiin mittapöydälle. Mittalaitteella käydään läpi mallin olennaiset mittakohdat ja niiden perusteella tietokone laskee putkien keskinäiset kulmat sekä suorien osuuksien pituudet. Nämä mitat kun syöttää suureen CNC-putkentaivuttimeen ja lykkää oikeanmittaisen pätkän putkea koneeseen, pari napinpainallusta myöhemmin meillä oli täysin malliin nähden identtinen yksiosainen, vahvaseinämäinen pääkaari. Typerryttävän helppoa verraten niihin kauhutarinoihin joita olin kuullut Bilteman käsimallin putkentaivuttimista.
 

Sitten sivukaarien kimppuun, kuljettajan puolesta aloittaen. Näihin käytettiin enemmän aikaa sillä autoon kulkemisen ja sieltä näkemisen kannalta putken tarkalla sijoituksella on suuri merkitys. Välillä käytiin vielä sääntökirjasta tarkistamassa sivukaaren tarkat ehdot ennenkuin uskalsimme tehdä taitteen A-pilaria vasten olevalle osuudelle (näkyvyyden takia). Tästä mallista tuli lopulta 4-osainen ja putki todella kulkee korin linjojen mukaan hyvin tarkasti. Samaan tapaan hepattiin putkenpätkät toisiinsa saadaksemme kokonaisen sivukaaren mallin, ja jälleen mittapöydän kautta kulkien valmis sivukaari oli käsissä ennenkuin ehti sanoa mitään kissaa pidempää sanaa.
 

Markus naputteli koneeseen pikapäiten parit komennot jonka myötä putkikaavat muuttuivat peilikuviksi. Tällä kaavalla teimme ohuesta putkesta peilikuvan kuljettajan puolen putkesta, jotta voimme kokeilla tarvitseeko apukuljettajanpuoleisen putken olla erilainen malliltaan vai riittääkö nämä "lainatut" mitat. Ja riittihän ne, putki ei ole lainkaan kuljettajan näkökentässä joten valmis kappale sopi tästäkin taivutella.   

Kun pääkaari ja sivukaaret oli mallailtu paikoilleen, mitattiin vielä suorien putkien tarve ja pituudet. Näissä on yleensä koulukuntaeroja sen suhteen mitkä putket kukin näkee tarpeellisiksi sillä kaikki näistä ei ole sääntökirjan mukaan pakollisia. Kokonaisuudessaan 18 metriä suoraa kankea tuli vielä kotiinviemisiksi kaarien lisäksi:
-diagonaali 2kpl (pääkaaren keskeltä takaiskareille)
-taka-alaputki 2kpl (pääkaaren alapäistä takaiskareille)
-takayläputki 2kpl (pääkaaren ylänurkista takaiskareille)
-takapoikkituki
-olkavöiden kiinnitysputki
-oviaukkojen ristikkoputket 4kpl
-tuulilasin alareunan putki
-tuulilasin yläreunan putki
 

  
Päivä oli kaikkineen tehokkuutensa lisäksi erittäin mukava, hampaat irvessä ei tarvinnut touhuta vaan rennollakin otteella homma eteni mallikkaasti. Markuksen kanssa on mukava työskennellä.

Tässä vielä pikakelausvideo touhuamisesta autossa, Markuksen virallisempaa demovideota odotellessa. Videossa näkyy kohtalaisen hyvin yllämainitut työvaiheet.