sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Ahveniston kuulumiset

Lauantaiaamuna kääntyi karavaanin keula kohti Hämeenlinnaa ja Ahveniston rataa. Ville lähti mukaan mekaanikon virkaa hoitamaan ja hyvin hoitikin. Paikalle päästyämme pilttuu pystyyn, ilmoittautuminen ja katsastus. Katsastuspäällikkö napisi puuttuvista ajovaloista ja ovipahvien tai vastaavien suojien puuttumisesta, mutta tyytyi nuhteluun ja päästi ajamaan.

Ajot meni kohtalaisen hyvin, joskin pito-ongelmia oli kylmällä asvaltilla reilusti. Puskeminen on selkeästi jotain minkä eliminointiin täytyy perehtyä talven aikana. Etenkin aamun ensimmäisissä ajoissa radan kylmyys hankaloitti olennaisesti renkaiden lämpenemistä ja tuntui että olisi ajanut halpis katurenkailla vaikka alla oli samaiset Peteltä lainatut R888:t, joista tosin alkaa pinta käydä vähiin. Vapailla vuoroilla sain pari ehjää kierrosta kellotettua ja paras aika Ahvenistolla on nyt 1:33.56.

Aika-ajot oli osaltani puolessa välissä kun moottorista petti jokin, ilmeisimmin öljypumpun seudulla murheita. Kone alkoi pitää sekalaista naputusta/ritinää täydessä vedossa. Ei sidoksissa kierroslukuun ja ääni on hyvin vaihtelevaa, ei kuitenkaan kolinaa. Öljnpaineen merkkivalo syttyi kun kierrokset laski alle 2000:n, sen yläpuolella piti paineensa. Tein ehkä typerästi kun nilkutin tällä varikolle asti mutta tehty mikä tehty.

Kun pääsin pilttuuseen asti niin huomattiin että moottorin pohjasta tiputti yksittäisiä pisaroita öljyä. Öljypumpun seutu on aivan märkä öljystä. Silti mittatikun mukaan öljytaso oli liki sama kuin ajoon lähtiessä.

Onneksi tämä tapahtui kauden lopussa, nyt on talvi aikaa hautoa uusia kujeita ensi kesälle. Moottori otetaan nyt ensimmäisenä tutkailuun ja katsotaan saako koko myllyn rakentaa alusta asti uusiksi vai kävikö tuuri että ehjiäkin osia löytyisi.


Ai niin, päivän paras kierrosaika ilman Club-luokan hidasteita 1:33.56. Vanha paras aika täyspainoisena katurenkailla oli 1:42-alkuinen joten eroa on havaittavissa Ahvenistollakin. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ideoita, vinkkejä, kysymyksiä, haukkuja, tsemppausta, terveisiä? Rohkeasti tänne vaan. :)