sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Tilaa turvakaarien etuputkille

Tänään poikkesin tallilla vähän pilkkomassa tulipellin seutuja.

Aiemmin ehdin murehtia etuiskaritorneihin kiinnittyvien etuputkien sijoittelua, mutta se näyttää nyt vähän valoisammalta. Lasinpyyhinmekanismin alle näyttää jäävän sen verran tilaa että ylempi etuputki mahtuu läpäisemään tuulilasikaukalon, eikä tarvitse tehdä sitä niin alas kuin miltä tilanne aiemmin näytti (ynnäilin että putket joutuisi viemään kokonaan kaukalon alapuolelta, jolloin ne jäisi häiritsevän alas). Apukuskin puolella tilanne onkin helpompi kun siellä ei ole mitään "tiellä", toki siellä lämmityslaitteen imuaukko on muttei mitään mekaanista jonka toimintaa putket haittaisi. Kolikon toinen puoli onkin sitten se että ylemmän putken olisi kaiketi hyvä olla hitsattu sivukaareen samalle korkeudelle kuin mihin kylki-X:n ylempi putki kiinnittyy. Jännä nähdä miten autoon pääsee kulkemaan. Yritys on saada tuota kohtaa vähän alemmas.
 

Sitten otin rälläkän käteen ja tein aukot ohjaamosta kaukaloon. Itse tulipeltiin voi sitten tehdä fiksummat reiät kun hahmottelemaan pääsee tarkemmin vain yhden peltiseinän ollessa välissä. Nuokin aukot paikataan umpeen kun putket ovat löytäneet lopulliset paikkansa. Etuputkista alemmat varmaan mahtuu sittenkin kulkemaan kohtalaisen oikeaoppisesti (mikä nyt sitten onkin oikeaoppista kun säännöt sanoo aiheesta aikas laveasti). Itse olen ymmärtänyt että ylemmän putken tulisi olla kokolailla vaakasuorassa, iskaritornin päässä alemman putken tulisi olla kiinnitetty samaan pisteeseen ylemmän kanssa, ja sivukaareen tuon alemman putken tulisi olla kiinnitetty mahdollisimman lähelle lattiatasoa. Mutta kuten sanottua, nähdäkseni säännöt antaa soveltamiselle aikas paljon tilaa:


8.3.2.2.4 Etujousituksen kiinnityspisteiden vahvistus (Kuva 253-25) Kuvan 253-25 mukaiset vahvikkeet tulee kiinnittää etujousituksen yläkiinnityspisteisiin.


Kahdessa ylimmäisessä kuvassa kuljettajan puolen ennen/jälkeen-tilanne, alimmassa leikkuun tuloksia apukuskin puolelta (kuten varmaan arvaatte, kuljettajan puoli leikattiin ensin vähän reilummalla kädellä).


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ideoita, vinkkejä, kysymyksiä, haukkuja, tsemppausta, terveisiä? Rohkeasti tänne vaan. :)