tiistai 17. syyskuuta 2013

Kesän kiinniottoa, osa 1

No niin, kesä oli ja meni... Kirjoittelu jäi nollille ja lähestulkoon samoin kävi projektille alkukesän osalta. Tehokas talven tallikausi vaati veronsa ja motivaatio alkoi rakoilla kevään tullen vaikka auto oli muutamia ongelmia lukuunottamatta valmiina ajoon. Tilannetta ei helpottanut päärahoittajan (allekirjoittaneen) heikentyneet sijoitusmahdollisuudet ja oltiin tilanteessa jossa auto oltaisiin saatu ajokuntoon mutta sillä ei olisi ollut varaa ajaa. Jälkeenpäin harmittaa kovasti että talven raataminen meni kauden osalta kokolailla hukkaan mutta näin vain toisinaan tapahtuu.

Selittelyt sikseen, aletaan ottaa kalenteria ajan tasalle.

Tampereen näyttelyn jälkeen pyöränripustukset viimeisteltiin Mamasanilta tulleilla takapään säädettävillä Hardrace camber-varsilla, samalla kertaa mukaan tarttui erä NGK-sytytystulppia. Tukivarsien asennuksen ja silmämääräisen säädön jälkeen auto ajettiin kärryyn ja otettiin suunnaksi Hyvinkää jossa Racecommo-projektin isänä tunnettu Mattilan Hessu sääti pyöränkulmat kohdilleen. Aurauskulmat säädettiin nollan tuntumaan ja camberia joka nurkkaan 3°, samalla tutustuttiin takapään "traction-varsien" säätämiseen ja sen vaikutukseen. Nopeasti ajateltuna näiden hienosäädöllä ei tuntuisi olevan merkitystä mutta ratkaisu löytyy takapyörän aurauskulman muutoksesta joustossa, joka tunnetaan etupään osalta termillä "bump-steer". Tämän ahaa-elämyksen saattelemana peräpäätä vuoroin kohotettiin keventäjällä, vuoroin roikuttiin kallistuksenvakaajasta kahteen pekkaan, ja lopulta nämä saatiin säädettyä siihen mittaan ettei ajokorkeus enää vaikuttanut takapyörien aurauskulmiin. Oppia ikä kaikki, taidettiin Hessun kanssa molemmat oppia uutta :) Iso kiitos vielä Mattilan pajalle avusta!






Kytkimen kanssa oli ilmennyt murheita. Viime kaudella hajonneen Nismo Coppermix twinin tilalle hankittiin käytettynä samanlaisen rakenteen omaava, joskin sintterilevyillä varustettu Nismo GMax twin. Tätä ei saatu kunnolla irrottamaan, poljin pohjassa kytkin luistaa. Vikaa alettiin paikantaa poissulkemalla ja ensimmäisenä tilattiin SpeedImportsilta korjaussarja kytkimen pääsylinteriin. Tällä ei ongelmasta päästy joten seuraavaksi hankittiin kokonaan uusi Nismon työsylinteri jonka hankkimisessa Tume autteli. Ei korjaantunut silläkään. Ulkomaisilta autofoorumeilta saatiin vihiä että joissain tilanteissa työsylinterin tappia on tarvinnut pidentää että kovempi sintterikytkin on alkanut toimia toivotusti. Tämäkin tehtiin, ei vaikutusta. Eri vaihtoehtoja käytiin läpi aina vääränkokoisesta painelaakerista taipuneeseen kytkinhaarukkaan, vesiperä iski kerta toisensa perään. Kokeiltiinpa myös vetää haarukkaa kuormaliinalla reilusti yli normaalin liikeradan ja kytkin saatiinkin tuolloin kokonaan irrottamaan, tosin tuolloin oli selvää ettei mikään tavanomainen työsylinteri riittäisi liikuttamaan haarukkaa kokeiltua määrää. Vian siis täytyi olla itse kytkimessä, vahvana veikkauksena kiero kytkinlevy. Laatikkoa ei kuitenkaan alettu tässä vaiheessa irrottamaan.

Lakesteelilta tuli takaovien ikkunoiden karmit ja nämäkin "lasit" saatiin paikoilleen. Materiaalina käytettiin samaa 3mm polykarbonaattilevyä ja ne "tummennettiin" samaan tapaan takasivulasien kanssa, mustalla kontaktimuovilla. Niistä kun ei kuskin paikalta näkisi kuitenkaan mitään.



Pakoputken keskivaimentimen sijainti uuteen bensatankkiin nähden jäi mietityttämään aiemmin, putki kun kulkee suoraan tankin alta eikä bensatankin pohjaa ole erikseen suojattu. Kuuman pakoputken päälle solkenaan valuva bensiini ei kuulostanut kiehtovalta ajatukselta joten vaimentimen yläpintaan hitsattiin kiinnityskorvakkeet joihin kiinnitettiin alumiinipelti lämpösäteilyä pysäyttämään.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ideoita, vinkkejä, kysymyksiä, haukkuja, tsemppausta, terveisiä? Rohkeasti tänne vaan. :)