perjantai 23. syyskuuta 2011

Jakkaraa toimistoon

(Allaoleva teksti julkaistu alunperin DNSF-foorumilla 1. syyskuuta 2011. )

Tässä on tullutkin sykittyä tallilla kaikki liikenevät illat ja on jotain saatu valmiiksikin. Kaikki ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan mutta siitä johtuvaan olotilaan saanee tottua homman edetessä. Kiskot ja penkinkiinnikkeethän ei sitten tulleet perjantaina, vaan sain ne lopulta käsiini tiistaina. Tällä välillä olin saanut kuitenkin tietooni orsien välisen etäisyyden muuta kautta ja takaortta voitiin hahmotella paikalleen. Orsien holkitukseen tarvittiin leveysmittaa penkistä kiinnikkeineen, ja omien puuttuessa kävin Jukan autossa lunttaamassa apukuskin penkin kiinnikeleveyttä. Tämä siksi että kyseinen penkki on Sparco Evo joka on omaan makuuni ja mittoihini passeli penkkimalli. Näillä mitoilla tehtiin orsiin reiät ja hitsattiin holkit paikoilleen valmiiksi. Vähän ne näytti olevan leveällä mutta referenssin puuttuessa ongelmaa ei katsottu olevan.


Välissä valmistelin myös konehuoneen käyntikuntoon. Jäähdytysnestejärjestelmää täyttäessä ja lorinan alkaessa muistin unohtaneeni keksiä lämmityslaitteen nestekiertoon mutkaputken joka lämmityslaitteen puuttuessa kuitenkin kierrättäisi nestettä alkuperäisiä reittejä. Jotkut ovat kai noita letkuja tulpanneetkin mutta itse en tohtinut, neste on tehtaalla suunniteltu kiertämään tuota reittiä joten miksi muuttamaan. Sopivaa vesiletkua pätkä, sopivankokoinen venytetty jousi sen sisään (pitämään letkun muodossaan) ja alumiiniputkesta pari pätkää jolla yhdistettiin tämä mutka konehuoneen puolen letkuihin.
Sitten päästiin tiistaihin, jolloin kävin kiskot ja kiinnikkeet jakemassa Osanetistä. Orsien etäisyys toisistaan varmistettiin kiinnittämällä kiskot niihin ja sitten vaan hitsaamaan. Alustan ruostesuojamassa sai kyytiä kun pelti pääsi punahehkuun, itse olin paineilmapistoolin kanssa sammuttelemassa kytypesiä auton alla kun Arvi touhusi hitsauksen parissa ohjaamossa. Samalla touhulla hitsattiin myös alavöiden ja kardaanitunnelinpuoleisen lannevyön kiinnityssilmukoiden ankkurit kiinni. Orret saatiin valmiiksi ja kaikki näytti hyvältä.


Seuraavaksi alettiin sovittelemaan penkkiä kiinnikkeisiinsä. Penkiksi sain Jukalta lainaan monessa mukana olleen Sparco Rev:n joka koeistumisen perusteella välttää yhdeksi ajopäiväksi vaikkei ihan minun mittojani olekaan. Siihen sitten kiinnikkeet hollille ja mittaamaan leveyssuuntainen pulttijako. Tulos: viitisen senttiä kapeampi kuin vastahitsatuissa orsissa olevien holkkien vastaava. Ihmetyksen keskellä mietittiin mikä meni vikaan ja löydettiin parikin syytä: Rev on kiinnityskohdistaan 2cm kapeampi kuin Evo, ja toisena (olennaisempana) Momon penkinkiinnikkeet ovat muodoltaan varsin erilaiset kuin Jukan autossa olevat Briden vastaavat. Ensinmainituissa taitteet ovat siten että penkin kiinnityskohdat tulee leveyssuunnassa samalle linjalle kiinnikkeen ja kiskon välisten pulttien kanssa, jälkimmäiset ovat L:n muotoiset jolla pulttijako levenee olennaisesti penkin leveydestä. Tilanne oli siis se että vaihtoehtoinen kiinnitystapa oli keksittävä pikaisesti, ja että täältä löytyy Momon kiinnikkeet ylimääräisenä jos joku haluaa sellaiset ostaa.

Tänään kävin pulttikaupassa hankkimassa kiinnikkeille ja kiskoille kunnon pultit, ja poikkesin samalla Ve-Ku:ssa hankkimassa Sparcon koottavat kiinnikkeet. Niillä viimeistään saa pelattua leveydet kohdalleen. Kallis hinta vaan muutamalle alumiininpalalle ja kasalle pultteja. Illalla mallailtiin kiinnikkeitä, säädettiin, mallattiin lisää, säädettiin lisää, otettiin pätkiä pois kiinnikekorvista, mallattiin ja säädettiin. Illan päätteeksi tilanne oli kuitenkin se että penkki on paikallaan, kohtalaisen hyvässä asennossakin, ja vyöt säädetty mittoihin. Ratti ja viikset palasivat myös paikoilleen. Nyt alkaa auto olla valmis perjantain reissuunlähtöä silmälläpitäen, huomenna vielä irrallisia johtosarjan häntiä nippusiteillä kiinni, laajakaistaseosmittarin virtojen teko, takavaimentimen laitto takaisin paikalleen, auto tallissa ympäri, testilenkki ja ehkä vähän etupuskurin tuentaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ideoita, vinkkejä, kysymyksiä, haukkuja, tsemppausta, terveisiä? Rohkeasti tänne vaan. :)