maanantai 4. maaliskuuta 2013

Lisää maalaushommia ja kokoamisen aloittelua

Kun korille tehtävät hitsaus- ja muokkaustyöt oltiin saatu päätökseen, päästiin vihdoin vetämään lopullinen maalipinta pohjaan, pyöräkoteloihin ja konehuoneeseen. Käytännön syistä ja kustannuksienkin takia maalausväline pysyi pensselissä ja suositteluista huolimatta maali yksikomponenttisena. Pohjamaaliksi Lassi järjesti sopivasi pari litraa Ferrexiä ja pintaväriksi sävytettiin Temalac sisustassakin käytetyllä värikoodilla. Kun koko auto oli lopulta yhtenäinen väriltään Samin, Lassin ja Jarnon avustamana, tuntui että kaikki alkaa olla valmista kokoamista varten. Yksi aiemmin luvattu yksityiskohta oli kuitenkin vielä toteuttamatta...



Jo toista kuukautta sitten vietettiin perjantai-iltaa muutamien virvokkeiden ja Parasta Ennen -radio-ohjelman siivittävänä Samin, Lassin ja Jonnan kanssa ja puheltiin pohjan maalauksesta. Yksi osallisista (ette varmaan arvaa kuka) heitti että pohjaan pitäisi tylsän perusvalkoisen maalin mausteeksi saada tietynlainen piristävä kuva. Muutama virvoke lisää ja idea alkoi kuulostaa tarpeeksi hauskalta, ja tuli sitten luvattua että homma toteutetaan. Nyt kun pohja oli saanut yhtenäisen värin päälleen, oli aika lunastaa lupaus. Videotykki, maalia ja pensseleitä mukaan ja tällainen siitä sitten tuli.




Facebookin puolella tämä kuva räjähti ihan käsiin. Tätä kuvaa katsottiin kahden vuorokauden aikana yli 7000 kertaa ja se on tuonut fanisivulle viitisenkymmentä uutta tykkääjää. Joku viisas on joskus sanonut "any publicity is good publicity", toivottavasti ainakaan yhteistyökumppanit ei pelästy. :)

 Takakelkan puslat olivat seuraavana työlistalla. Koska yliarvostettu mukavuus on muutenkin autosta karsittu pois, ei alkuperäisen tyyppisiä joustavia pusliakaan enää tarvittu. Takakelkka kävi mittauksissa Tammer Dieselissä jonka jälkeen sorvari pyöräytti umpiteräksestä uudet puslat joiden avulla kelkka pysyy takuuvarmasti paikoillaan. Kelkkaa haluttiin päästä kallistamaan hieman taaksepäin paremman jousitusgeometrian toivossa (ns. anti-squatin lisääminen) ja tästä johtuen etummaisista puslista tehtiin hieman epäkeskot, kelkan etureuna kun siirtyy kallistaessa eteenpäin. Matematiikka auttoi tässä ja lasketut mitat osoittautuivat täsmälleen oikeiksi käytännössä.

Kun sain puslat käsiini huomattiin käytännössä se mitä jo ajatuksissa mietittiin: painaahan ne. Neljän puslan setille vaaka näytti 5,2kg ja tästä mielittiin saada edes vähän pois. Asia otettiin puheeksi Lakesteelin kanssa ja Jarmo otti kevennyshaasteen hommakseen. Seuraavana päivänä tuli iloviesti: sarjan paino saatiin puslat rei'ittämällä putoamaan nipinnapin alle neljän kilon. Ja kestävät silti varmasti.


Tallilla prässättiin sitten puslat kiinni kelkkaan oikeaan asentoon ja kelkan sovittaminen koriin näytti että kaikki mitat ovat kohdallaan niinkuin pitääkin. Lassi teetti vielä irralliset lautaslevyt 3mm teräslevystä jotta kelkka pysyy paikallaan vaikka jostain syystä puslat pääsisikin poterossaan liikkumaan. Tammer Diesel sorvasi myös holkit alkuperäisten mittasuhteiden tasaamiseen, että tappien kierteet riittävät ja kelkan tukikehikko sijoittuu alkuperäisille sijoilleen.



Molemmat kelkat olivat ruostesuojamassan peitossa ja siitä haluttiin eroon. Massanpoistoon oli yritetty muutamiakin keinoja vaihtelevin tuloksin. Lauantaina Sami ja Lassi suuntasi Lakesteelin tiluksille hiekkapuhaltamaan kelkkoja, ja kolme tuntia ja 100kg hiekkaa myöhemmin kelkat oli saatu maalauskuntoon. Hitonmoinen homma mutta saatiinpahan massat pois. Samana iltana kelkkoihin vedettiin pohjamaali ja sunnuntaina pintaväri jota oli jäänyt pohjan maalaamisesta jäljelle. Samalla maalattiin muutamat pohjan tukiraudat jotka Lassi oli puhaltanut puhtaaksi aikaisemmin viikolla.

Kelkkojen kuivumista odotellessa aloitettiin virallisesti kokoamisvaihe eli tallitermein "räikän suunta kääntyi". Iltapuhteena osa HEL Performance jarrulinjoista sijoiteltiin paikalleen, samoin polttoaineen paluulinja ja käsijarrun vaijerien takaosat. Auton alla kulkevat linjat kiinnitettiin runkoklemmareilla runkopalkin ja pohjan taitteeseen jossa ne ovat suojassa vaikka pohjakosketuksia tulisi. Näiden kylkeen tulee Mamasanilta vielä AN8-liittimiin sopiva teräspunosletku polttoaineen painelinjaksi. Race Performancelta tulleet etupään camber- ja caster-säädettävät ylätukivarret soviteltiin myös jo paikoilleen. Pultit, mutterit ja pienet osat laitettiin yön yli uimaan dieseliin jotta niistä saataisiin vanhat ruostesuojamassat ja muu lika pois. Diesel alkoi mustua hyvin pian liottamisen alettua joka lupaa hyvää toiveelle käsitellä puhtaita osia kokoonpanossa. Tulipa touhun ohessa aloitettua työkaluvaunun tuunaaminen, BC Racingin emblemeillä tietenkin. :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ideoita, vinkkejä, kysymyksiä, haukkuja, tsemppausta, terveisiä? Rohkeasti tänne vaan. :)